maanantai 23. tammikuuta 2012

World Scout Jamboree 2011, Sweden

Totta tosiaan, minä (Janika:D) olin rakkaassa naapurimaassamme kesällä, partioilun merkeissä. Huikeet kaksi viikkoa sieklä kykin ja en osaa oikeastaan parilla sanalla kuvaillakkaa kyseistä tapahtumaa, joten laitetaan monta virkettä!

Meidän lähtö tais olla 25.7.2011 klo 3.20 Ilmajoen Shelliltä, jos nyt oikeen muistan! Siinäpä sitte istuttiin linkkarissa Turkuun asti ja siellä sitte noustiin laivaan, jossa saatiin tehdä muit haluttiin, paitsi että alkoholiin ei saanu koskea ja syömään oli pakko mennä ajallaan! Lasten buffetruoka ja jälkiruuat oli hyviä, muut liian hienostuneita.

Joskus, ei mitää hajua edes vuorokauden ajasta, noustiin Tukholman satamaan ja käpöteltiin takasin bussiin, joka lähti viemään meitä Kristinstadiin.  Pysähdyttiin yöllä maailman söpöimällä huoltoasemalla! Sielä oli sillai jänskästi kaikki juomat pikkusten jäähileiden seas semmosis pakastinjutuis, missä jäätelötki on! Sit vaan taas jatkettiin matkaan ja lopulta, joskus aamulla kuudelta, saavuimme niin paljon odotetulle pellolle.

Ensimmäiseksi meille jaettiin bussissa ID-kortit ja leirihuivit(?). Ja sitten alkoi tavaroiden kantaminen. Tavart piti ensinnäkin kiskoo autosta ihan helvetinmoisella vauhdilla ja se kantomatka oli ihan jees 18 kilon jääkiekkolaukun kanssa... Mutta kannatti kantaa! Meidän 'savu' (subcampiks jamboreella sanootti) oli ihan keskellä, minnekkää ei ollu himopitkä! Ihan pääaukiossa kiinni, suihkut semilähellä ja vessat sairaan lähellä(♥). Kauppa oli kauempana, mutta ei se niin kauheesti haitannu.

Eka päivähän meni siinä hypetyksessä ja telttojen pystyttämisessä yms. Toki piti ihmetellä koko ajan lisääntyvää ihmismäärää ja kuunnella skottien säkkipilliä sekä joopastella ympäri leiriä.Sataa sataa...


Nyt rupeen käyttämäään huijauslipukkeita, nimittäin leirikäsikirjaa, josta näen päivien hommat!

Toinen päivä oli melkeen kokonaan rakentamista ja leiriin tutustumista! Illalla oli kylläkin avajaiset, joissa oli piiiitkä lippukulkue ja hieno Ruotsin historia, jossa mainittiin Suomikin! Sitten pidettiin hiljanen hetki Norjassa kuolleille ihmisille ja käpyteltiin takasin subcamppeihin nukkumaan. Tyhmää ku en muista avajaisii kunnolla! Sataa...

Kolmas päivä, People-laakso. Hmm, ihmisen elämä aikajanalla, tavaroina. Hiljetymisteltta, jossa Slaissaajat (mun ryhmä) ei ollu kyllä hiljaa.. Mielikuvarentoutus, Rafa Rafa(ärsyttävä leikki!), huono näytelmä ja ihmellisiä työpisteitä :D Ihan semisää, ei satanu ainakaa kovaa!

Neljäs päivä, Earth-laakso.  SupertylsääÄÄÄ, ihan selkeesti huonoin laaksoista. Piti suodattaa vettä eri maa-ainesten läpi, tehdä 'lehtijuttu' oman maan luonnonkatastrofeista (Liikaa lunta!:D) ja sit siel oli semmonen hauska putkijuttu, että oli vaakatasossa halkaistu putki tai sen puolikas, jossa oli märkää hiekkaa, jonne piti kaivaa joki, niin ettei tehdaat saastuta jokea. HaNkala selittää! Satoi, satoi ropisi...

Viides päivä, Quest. SHOKKI, en muistanu heti että mikä laakso tää oli! Mutta ramborata, labyrintti ja ryhmätehtäviä! Kaikkista hauskin laaakso! Olin superhuono ramboradas, minä oikeen urheilullisuuden perikuva.. :D KUUMA, HELTEINEN PÄIVÄ!!!

Kuudes päivä, Haikki............... thank to god, että vaan 7km, johon uppos kyl aika kauan aikaa, koska Twilight maisemat, valtavat etanat, yksisarvispellot ja ruokatauko! Saavuttiin toisina paikkaan, josta bussi haki meidät ja tadaaa♥ oltiin viimesessä bussissa, joka lähti, fair play? Tultiin ehkä klo 14 sinne parkkipaikalle, eka bussi sai luvan lähtee vasta klo 16 ja sillai.. oltaisko oltu joskus puol kuus  subcampissa.... Mäki nukahdin auringonpaisteeseen ja naama palo<3 oli siis hyyyvin kuuma!

Seitsemäs päivä, joka oli vapaapäivä, koska olimme haikilla. Osallahan oli siis CIC, eli Camp-in-camp, joka kesti yön yli. Mutta kaikille ei riittäny CIC-paikkaa, joten osa oli haikilla, joka ei siis ollut yön yli, joten olikin vapaapäivä, kun CICläisillä oli takaisintulemispäivä!

Kahdeksas päivä, GDV eli Global Development Village. Saatiin valita kaks aihetta, jotka meillä oli jotain sotaan liittyvää, eli leikittiin. Yks leikki oli semmoi, et juostiin semmosta rataa ympäri ja yhdestä kierroksesta sai tietyn määrän rahaa, jolla sitte sai ostaa vastapuolen joukkueen kentällä pommin tai ostaa omalta alueelta pommin pois. Sitte oli joku sotaleikki, samalla idealla ku polttopallo, mutta ku sai osuman, piti mennä sairaalaan, jossa amputoitiin se kohta johon oli osunu.. Pääkin amputoitiin ihan tosta vaa.. Sit oli sellanen sairaalateltta, jossa pelattiin jotaki pelkiä muka-sokeena ja piirreltiin ilman sormia, mentiin jonkinlaista rataa keppien kanssa yms.  
Toinen meidän aiheista tais olla maailman rauha tai jotakin sinnepäin! Puol toista tuntia esperantoa...... words can't explain the feeling<3 oikeesti.. :DDD ei vissiin keskitytty yhtää ja meille valitettiin. Mutta kuka oppii jotaki kieltä niin lyhyes ajas? Ja muutenki vähä jännä ajatus koko esperanto, koko maailman 2. kieli?


Yhdeksäs päivä, CULTURAL FESTIVAL DAY! mun ehdoton suosikki! Kaikki leirin subcampit piti jonkinlaist esitelmää maastansa. Meillä oli joulupukki, tuohisormuksien tekoa, kaurakeksejä ja salmiakkia. Tosi monet teki ruokaa ja jako sitä kaikille. NIIIIN parasta! Vitsi ku en saa kanadalaisii pannareita, ffuu-. Mutta siis kiertelin Annin kanssa, syötiin sairaan tulista kastiketta, suklaahan dipattuja hedelmiä, saatiin omat nimet kirjotettuna koreaksi(?), syötiin pahoja Kuwaitilaisia juttuja ja mitä kaikkee siistii!
Yöllä meillä oli Dream-laakso. Joka siis tarkoitta sitä, että kierrettiin metsässä rata ihmisen kuolemasta syntymään (kyllä en kirjoittanut väärin, vaan ne oli tollain!) Tää oli niin turha laakso... Sen tarkotus oli pohdiskella omaa olemustaan ja oppia tuntemaan itseään, mutta... Keksittiin oma ihminen vartion kanssa ja saatiin luoda sille oma elämä, sillai. :D




Kymmenes päivä, vapaa päivä. Käytiin E-Pn kanssa ranskalaisessa Food Housessa syömässä ja minä fiksuja "Miksei täälä oo pastaa ja pitsaa!"... voiiih :D Saatiin kumminki ruokaa, ihan semi, aika tylsää. Eri mailla oli siis omia ruoka'ravintoloita', joissa sai tilata sitä maan omaa ruokaa!

Yhdestoista päivä, päättjäiset. Huikeeta, mahtavaa, uskomatonta, kylmänväreitä! Europe, valtava ilotulitus, Kaarle Kustaa XVI:n rakettileikki, vesisade, siistejä esiintyjä ja ihan huikee tunnelma. En ikinä voi kuvailla tätä täydellisesti... "It's not Africa, not America or Asia..." mun suu oikeesti oli vaan auki. EUROPE?! Final Countdown on aika siisti livenä! Katy Perryn Firework-biisiki sai uuden ulottuvuuden sen jälkeen, ku se soi taustalla ja taivaalla on huikein valoshow ikinä. Yöllä oli ihan sairas ukkonen!



Kahdestoista ja viimeinen päivä, yhyy. Koko leiri oli niin tyhjä jo, puolen päivän jälkeen oli enää yhdet vessatki avoinna ja ne oli sairaan kaukana. Meidän lähtö oli vasta 11 illalla, joten ehti siinä makoillakki. Aamulla ennen 12sta mentiin suihkuun ja en oo varma, onko mun aivot vieläkää sulanu. En oo tienny, että vesi voi olla niin kylmää! Selvittiin kumminki ja purettiin oma subcamp. Oli oikeesti ihan hirmusurullista... ja varsinkin se, että se pelto, joka oli vielä pari päivää sitte täynnä elämää, oli tyhmä ja autio. Päästiin lopulta bussiin ja vilkutettiin niille maisemille. (Mulle tuli oikeesti surullinen olo kun kirjotin tätä..)



Tukholma-päivä, I Left My Heart to Stockholm. En tajua mikä teki Tukholmasta niiin kauniin paikan. Se vain viehätti mua niiin kauheesti. Eli siis, koko päivä Tukholmassa. Vasa-laiva, ruokaa, kulturhusset, H&M, Gina Tricot, McDonald's ja ne kadut ja kaikki ja aaaah. Mä niin haluan sinne hetipiannyt! Joskus mentiin Tukholman-satamaan ja muhun iski järkyttävä hammassärky. Mun teki mieli itkee, ku sattu niin hirveesti. Hassuinta on, että ennen sitä tai sen jälkeen, ei oo hampaita särkeny. Laivassa oltiin buffetissa ja... :D oliko tylsäää? ei ollu... 

Sitte seilattiin Suomeen ja ajattetttin takasin Ilmajoelle ja siinäpä se sitten oli. Ikävä on edelleen ja menisin ihan koska vaan takas! Nyt kumminki selitän vähän kaikkea jamboreeseen liittyvää.



Nila. Leirilippukuntani. Mahtavia ihmisiä, jotka teki mun jamboreesta ikimuistoisen. Voisin kehua maasta taivaisiin ja hyvin suurella todennäköisyydellä vollotan jälkitapaamisen viimeisinä hetkinä, jonka on muuten viimeinki sovittu ja se on 13.15.4.2012½



Ruokailu. Eli siis, leirilippukunta jaettiin 4 ryhmään ja jokainen ryhmä käsitti n. 10 henkilöä. Jokasella ryhmällä oli ruokakortti, jossa oli pisteitä. Ruokakortin kanssa mentiin ruokakauppaan, jossa niillä pisteillä ostettiin raaka-aineita. Palattiin subcamppiin, jossa laitettiin ruokavartioittain. Mahtavaa, toimi tosi hienosti!


Vapaa-aika,  jota oli sairaasti! Normipäivänä, eli laakso-päivinä oltiin ehkä 4 tuntia ohjelmassa ja siinäpä pakolliset sitten oliki. Saatiin tehdä mitä haluttiin, eli leirin kiertelyä ja sponttaaneihin aktiviteetteihin osallistumista. (surffisimulaatio, trampoliinit, planetaario, uskonto-alue yms). 10ltä piti olla subcampis ja puol 11 makuupussissa. Itse harrastin aika paljon savussa oloa ja en tajua miks... Teen melkein aina niin suuremmil leireil ja jälkikäteen ottaa päähän!

Leirijaot. 4 kaupunkia (Summer, Winter, Autumn ja Spring), jotka jaettiin taas kuuteen kylään. Ite kuuluin Autumnin Klarälveniin.


Kysykäää jotain, niin vastaan! :) Tuntuu, että tää teksti on kamalan rikkonainen ja sekava :D Mutta antaa sen olla... Ja tosiaan, ajattelin etttä USAn jamboreelle vois lähtee leirilippukunnanjohtajaksi, jos ny silloon enää kiinostaa :D


ps. Kuvat ei oo mun ottamia, vaan mun leirivartionjohtajan Jennan!
pps. mäki sua blogger ku tykkäät muotoilla tää tekstin niinku itte haluat<3

maanantai 16. tammikuuta 2012

Mitä kuuluu Pössöille vuonna 2012?

jäätelöannos á la Pössööt Lohikäärmeet <3
Meidän blogi on pitänyt tässä kevyttä taukoa, joten ajattelin kertoa teille, rakkaat lukijamme, mitä meille kuuluu nykyään. Ja tämä on sitä paitsi hyvä keino välttää kirjoittamasta sitä esseetä, jota mun oikeastaan pitäis tällä hetkellä kirjoittaa...

hämärä kuva jostain hämärästä tilanteesta...
Tytöt on siis siirtyneet samoajiksi (linkin takaa paljastuu pieni info niille, jotka eivät ole perillä partion ikäkausista). Ja syksyllä minä muutin Helsinkiin (pääsin yliopistoon, jee!) ja Satukin on vähän vähemmän ollu viikottaisissa kokouksissa, joten tytöt on saaneet pärjätä aika pitkälti keskenään. Kaikki ei ole tainnut mennä ihan niinku Strömsössä, mutta harvoinpa partio niin toimii. ;) Syksyllä vietettiin siis aika lailla hiljaiseloa, mutta nyt on tiedossa enemmän actionia! Janika oli just viikonloppuna YSP-koulutuksessa (Young Spokespeople, medialähettiläs, jonka tarkoituksena on siis antaa mediassa partiosta todenmukaisempi kuva). Koulutus oli kuulemma ollu ihan huippu, ja oon kyllä aika kateellinen kun en tullu hakeneeksi tuonne... Niin ja tosiaan kun juttelin äsken Janikan kans, niin siitä sain kipinän tämän kirjoittamiseenki. :)

viime vuoden 4-kamp kisan satoa (tehtävänä oli askarrella uhanalainen eläin)

Tämäkin viime vuoden 4-kampista
Sitten parin viikon päästä me aiotaan osallistua meille jo perinteeksi muodostuneeseen 4-kamp -nettikisaan. Kyseessä on siis Pohjoismaitten välinen partiokisa, joka käydään netin välityksellä. Alunperin tämä on ilmeisesti ollu vain muutaman lippukunnan välinen kisa, mutta pari vuotta sitten törmäsin jotain kautta tuon mainokseen, eikä kyllä ole tarinnut katua! Jos siis ette oo menossa piirin kisoihin 4.2. (niin kuin Sanni...) niin kannattaa kokeilla vähän erilaista kisaa! Ainoa huono puoli oikeastaan on just se, että piirin kisat osuu aina samalle viikonlopulle kuin 4-kamp... Niin ja viime vuonna saatiin houkuteltua mukaan toinenkin vartio meidän lippukunnasta, niin sitten ne ryökäleet meni ja voitti meidät! Ja mun täytyy nyt vielä mainostaa meidän hienoa ilmastonmuutos-ideota, joka tehtiin silloin kun me osallistuttiin ekan kerran 4-Kamppiin (2010? vai 2009?) ja löysin siis tämän videon just tänään mun koneen syövereistä, joskin muokkamattomana versiona. Voidaan ehkä esitellä se teille kun saadaan muokattua se takasin sellaiseksi kuin se oli. Tämän vuoden aihealueet kisassa on Eatable?, LEGO, Scout Uniforms ja Around the World. Hhmmmm mielenkiintoista. :D

Tyylikkäimmät leiripaidat ever!
Tulevaisuuden suunnitelmiin meillä kuuluu kenties myös retki Helsinkiin mun kämpille. Ja kesällä mä menen Roverwaylle! Jeeeeeeeee! Ja sen jälkeen toivottavasti koko porukan oimin mennään Havulle, eli meidän piirileirille. Voin mainostaa jo, että avajaisista ja päättäjäisistä ainakin tulee mahtavat! ;D




Auts!


Pössöö Lohikäärme makkarassa!

sori Sanni, sun pää puuttuu...

4-Kampin jälkeen me kirjoitellaan varmasti tänne lisää juttuja. Niin ja kirjoituksen kuvitus on vanhoja arkistojen helmiä. ;)

maanantai 22. elokuuta 2011

MaHa-Lasti kuvia



Tässä muutama kuva meidän ja Otavien partiomajalla järjestämästä MaHa-Lasti tarpojatapahtumasta. Järjestettiin partiokisat ja meillä oli kisojen alkumenot ja kaikki aina kisojen johtajasta lähtien. (Hyvä Eppuli!) Haastavat ja hauskat tehtävät oli jaettu kahdelle päivälle. Sekajoukkueet jaettiin ja nimettiin valmiiksi. Voittajatkin selvisi sunnuntaina ja ne palkittiin.

Kisaamassa oli seuraavat vartiot:

313 Aku Ankat
007 James Bondit
9 3/4 Tylypahkan pikajuna

Rasteina oli mm. lapion tekeminen, ea-rasti, perinteinen ruokarasti ja merimerkkejä testaava rasti sekä A-pukin rakennus. Yöpyminen oli järjestetty puolijoukkueteltassa kamiinan lämmössä.
Tehtävien lisäksi järjestettiin tietysti perinteistä tiskaamista ja iltaohjelmaa. A-pukkirastilla käytiin keskustelua jopa puhelimen välityksellä että mitenkäs ne köytökset nyt oikein pitikään kiristää kun meillä oli vähän eriävää mielipidettä kuvan lisäksi :D Kaikkien A-pukki kesti testauksen ja köytökset oli mallikkaita. Jatkoa ajatellen vois lippukunnalle ostaa lisää köyttä kun meidän käytössä olleet pätkät oli aika huonoja ja liian lyhyitä...


Meni nyt ihan typerästi nää kuvat, mutta eiköhän näistä joku saa käsitystä siitä mitä me ollaan tehty :D

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Tampere-melkein-miittinki


Me (Nanne, Janika, Kati ja minä) tultiin Seinäjoelle Katin kyydissä joskus kolmen maissa ja rantaidumme Satun kämpille !


Kämpillä mietittiin, että miten mahdutaan nukkumaan, käytiiin syömässsä Rollsis, käytiin citymarketissa ja ihasteltiin maailman tulisinta chilikastiketta, jota ei koskaan ostettu, koska hinta oli niin maittava.... Mä ja Nanne ostettiin appelsiinimehua ;) Ostettiin ruokaa ja MUTAKAKKU. Käytiiin vuokraamassa Harry Potter ja Kuoleman varjelukset part 1.

Illalla käytiin saunassa ja katottiiin leffa, syötiin mutakakku (mä kyllä nukahdin, en nähny elokuvaa ja söin mutakaakun palasen myöhemmin!)


Herättiin aamulla kymmeneltä aamupalalle (=sämpylääää) ja pakattiin tavarat, varattiiin leffaliput, käytiin palauttamasa leffa filmtowniin. Sitten jakauduimme seuraaviin autoryhmiin: Satu&Sanni&Sanna sekä Kati&Janika&Nanne&minä. Reippaasti ajeltiiin Tampereelle asti ja toisessa autossa oli kuulemma ollut kiivas Keltainen auto -kisa. Katin autossa nukuttiiin melkein koko matka :Dd (paitsi ei Kati kylläkään!)

Tampereella vietiin auto parkkihalliin ja lähdettiiin kaupungille. Ekana käytiiin Maailmankaupassa, jossa oli hauskoja ekologisia Reilun Kaupan tuotteita Kaupan pihas nähtiin kaks Lovexin ihmistä, laulaja ja joku toinen... Sitten mentiin Koskikeskukseen ja shoppailtiin monta tuntia, käytiin syömässä (osa mäkkärissä ja osa Manhanttanissa). Shoppailtiiin lisää (elämä on kulutusjuhlaaa), koska meidän olis pitäny tavata jotku tamperelaiset partiopojat, mutta ne ei sitte päässykkään(ne ei uskaltanu, koska ollaan niin ihania)!

Mentiin takasin parkkihalliin hakemat oikeet tavarat ja jätettiin shoppailut autoon, käveltiin Omenahotellille, jossa sitten yövyimme. Paitsi että pääsimme nukkumaan vasta joskus myöhään, koska oltiiin kattomassa Harry Potter ja Kuoleman varjelukset part 2. Elokuva oli hyvä ja meillä oli hauskaa, kun pidettiiin 3D-laseja... Ei oltu yhtää turisteja =)=) Nähtiin elokuvateatteris Sillä Silmällä Mikael Hytönen! Käveltiin takasin hotelille nukkumaan, huonejaolla Janika-minä-Nanne-Satu sekä Sanni-Sanna-Kati.

Aamulla herättiiin ja syötiin, katottiiin samalla TV:tä, käytiiin suihkussa, minä ja Kati käytiin ostamassa aamupalaa läheisestä Siwasta ja lähdettiin käymään Partioaittaan, josta ostettiin meille samoaja-merkit ja tarpojien päätösmerkki.

Sitten mentiin autoon (kuunneltiin Katin autossa vanhoja Antti Tuiskuja, ehkä vähä liian kovaa...) ja lähdettiin kohti Särkänniemen parkkipaikkaa, josta mentiin sitte jollain haitaribussilla itse särkkikseen.

Särkänniemessä mentiin ekana kaikki yhdessä koskiseikkailuun, mutta kastuttiiin onneksi aika vähä. Sitten osa meni Halfpipeen ja osa odotteli. Sitten osa meni uudelleen halfpipeen ja osa meni Lasten eläinpuistoon, jossa lhevoset ei purru meitä, vaikka silitettiinki niitä. Yks lehmä huusi meille kovaa :O

Sitten vaan tehtiin jotain joillain random-porukoilla ja käytiin syömässä pitsaa =)=) Nanne ja minä kastuttiiin toosi kovaa tukkijoes ! :(

Ruuan jälkeen katottiiin Peter Pan -musikaali, joka oli Janikan suosikkijuttu koko päivänä, koska Valtteri Lehtinen!!1 Jota se halas ja joka myöhemmin heilutti Janikalle ja Janika meni ihan sekaasin :D

Sitten käytiin jossain ja pikkupoika kysy multa, että miks mulla on pinkkiä hiuksis, kun jonotettiin kummitusjunaan. Pikkupojan äiti luetteli kaiken pinkin mun päällä ja niitä juttuja oli aika paljo... :D Ja sitten yks pikkutyttö tuli pois jonosta ja sano äitilleen: "Mua rupes kammottamaan", joka oli maailman suloisinta. Nähtiin myös jollaki pikkusella vilkkukengät.

Sitten joskus mentiin takaisin autoille ja lähdettiin kohti Jurvaa, autoissa nukuttiiin taas vaihteeksi. Odotettiin Kurikassa St1sella kauan kyytiä, joka toi meidät Jurvaan. Popitettiiin st1sen pihassa Haloo Helsinki!ä ja yritetiiin ottaa hyviä ryhmäkuvia meistä...

Sitten loppui kiva retkemme Tampereelle :(





maanantai 11. heinäkuuta 2011

"Minä en lähde matkalle maailman ympäri,minä lähden tampereelle!"

Elikkäs, 2 viisainta ja välkyintä pössöötä lähti ensimmäisinä suunnistamaan päivin ja mysteeri isän kyytissä kohti seinäjokea. Käyttäydyimme autossa huonosti joten päivi kovilla muskeleillaan heitti meidät ulos anttilan parkkipaikoille :o! pössäiltiin, käytiin kaupassa(yllätys), sitten juostiin kauppaa ympäri ja etsittiin satua x) Kotiuduttiin satulle ja kämppä oli aiva WAAU ! OLI POKA KOMIA =) Juotiin mehua ja lähdettiin kaupungille chillailemaan(: Hiihdettiin koko seinäjoki läpi ja mentiin syömään donitsit, njam♥. Sitten tultiin takas satun kämpille kunhan oltiin katseltu vähän häämekkoja:---D valittii nhäämekot kaikille muille paitsi itsellemme :o hyvä niin! Istuttiin koneelle kirjottaan tätä ja kuunneltiin tuiskua♥. Vietetään siis seuraava yö Satun kämpillä bilettäen ja seuraavana päivänä -> TAMPERE HERE WE COME !=)
kuva: weheartit
ei aiva tällääsiä syöty mutta melkeen ;) ♥

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Minä en lähde matkalle maailman ympäri, minä lähden Tampereelle!

Toiset ne vain matkustaa kesän aikana ulkomaille löytääkseen auringon ja hiekkarannat, kiireettömän lomaelämän ja paikalliset nähtävyydet. Kyttäävät netistä halpoja lentoja kaukomaihin tai Euroopan rantakohteisiin. Mutta ei Pössööt, me lähdetään nimittäin tämän kesän kesäretkelle Tampereelle!

Mutta miksi Tampere?
- Sielä on Särkänniemi johon Janttu voitti liput ja mulla on omasta työpaikasta henkilökuntaetuusrannekkeet kilpaileviinkin puistoihin.
- Huvipuistossa vierailusta on jo tullut lähes perinne meidän kesken. Edellisvuosina vierailtiin PowerParkissa ja nyt lähdetään merta edemmäs kalaan.
- Matkailu avartaa mieltä ja kehoa.
- Tämä on todennäköisesti viimeinen reissu tällä porukalla jos ja kun Kati hylkää meidät opiskelujen takia.
- Tampere on vain niin hieno kaupunki kesällä, talvella, syksyllä ja keväällä.
- Sielä on partiokauppa, johon allekirjoittaneen on ainakin päästävä.
- Pitäähän sitä kerran elämässä tehdä autoreissu hyvien ystävien kanssa ja mikä olisi parempi tapa kuin tehdä se pössöiden kanssa ajellessa.
- Meillä on kerättynä rahaa tähän suureen matkustussuunnitelmaan. Kiitos kaikille arpoja ja leivonnaisia myyjäisistämme ostaneille herkkusuille =)
- Mietittiin me joskus ulkomaitakin, mutta todettiin sen olevan kallista eikä meitä olis ehkä päästetty lähtemään niin kauas.
- Tampereella on partiolaisia!

Reissuun on enää muutama yö yli viikko ja tarkoitus on ensin pyörähtää Seinäjoella. Vieraillaan mun ihanassa yksiössä jonne kaikki majoitutaan sikin sokin ympäri 34neliön. Se mitä sielä Seinäjoella tehdään on edelleen vielä meille kaikille arvoitus ja moneltako sinne päädytään. Jos jollain on ehdotuksia niin otetaan vastaan mielihyvin :) Tampereen suunnitelmat on aika lailla jo selvillä olleet monta kuukautta.

Mutta nyt minä menen nauttimaan (?) sairaslomapäivästä ja suuntaan pihalle siivoamaan leikkimökkiä äitin määräyksestä. En minä sielä enää leiki, mutta äiti on saanut päähänsä että se haluaa leikkimökistä kesähuoneen itselleen juhliaan varten ja pistää mut selkävaivaisen siivoamaan. Inhaa!

Nähdään pössööt ihan pian !

perjantai 6. toukokuuta 2011

PaHa-Rasti etkot


Tosiaan, tulin vain pikaisesti ilmottamaan, että huomenna puol kaheksan autot lähtee seuriksen pihalta kohta Teuvaa ja pt-kisoja!
Tää on mulle ainakin tavallaan kamalan surullista, viimoinen kisa, jossa saadaa osallistua OrVi-sarjaan ja nytkään me ei olla Pössöiden kesken, vaan meillä on kaksi varmasti vallanmainiota vahvistusta: Veera ja Aliisa!
Mutta kisojen tarkoituksenahan on a) pitää meidän piirinmestaruudesta viimoisen kerran kiinni, kynsin ja hampain! b) keksiä uusia tyhmiä inside-vitsejä ja muistella vanhoja c) pitää hauskaa d) tehdä tehtävät kunnolla!

Pitäkää meille peukkuja pystyssä!